Gerbiiliepisodi

No.3

Tänään nukkuivat ikiuneen Valkosuklaa ja Ruuti, ikiomat kotikasvattini.Vaikka Ruuti olikin enemmän veljeni gerbiili, varsinkin viimeisen vuoden veljeni ollessa armeijassa, huolehdin siitäkin kuin omastani.

Kaikki alkoi ensimmäisen kanini Nupukan kuoleman jälkeen, kun mietin haluanko enää ikinä mitään uutta lemmikkiä. Eräillä luokkatovereillani saattui sitten olemaan gerbiilinpoikasia, ja sain heiltä ilmaiseksi Töpön. Töpön nimi tuli siitä, kun joku sen sisaruksista oli purrut siltä hännänpään pois joten sen hännässä ei ollut yhtä komeaa tupsua kuin muilla. Töpö oli oikein herttainen nuorimies, joka kuitenkin näykki aina silloin tällöin.

Töpö
26.9.2010. - 28.7.2011.

    Töpö asui alkuun ihan yksin, ja aloin miettiä, mikä olisi järkevin ratkaisu jotta se saisi seuraa. Menin sitten ja ostin sille tyttöystävän. Tytön nimeksi tuli kermaisen sävynsä vuoksi Latte. Töpö ja Latte sopeutuivat hyvin yhteen, ja noin kuukauden päästä syntyi kuusi kaunista gerbulasta, yksi vaalea ja viisi tummaa.

Latte ja lapsukaiset

Latte osoittautui loistavaksi äidiksi, mutta aloin huolestua, kun yhdelle poikaselle ei näyttänyt karvaa tulevan ollenkaan. Latte myös siirteli pesää jatkuvasti ja välillä "karvaton" oli ihan yksin nurkassa. Se kuitenkin osoittautui myöhemmin vaaleakarvaiseksi. Kaikki poikaset selviytyivät hienosti, ja kahden viikon ikäisinä vieroitimme poikueen pojat, Salmiakin ja Ruudin, ja aloimme totuttaa heitä asumaan isänsä Töpön luo. Latte ja tytöt jäivät asumaan yhdessä.

Aluksi aioin pitää kaikki, mutta annoinkin kaksi mustaa tyttöä, Vilman ja Vilkun, pikkuserkuilleni etelä-Suomeen, sillä terra alkoi käydä ahtaaksi. Lopulta minulle jäi siis kolme poikaa ja kolme tyttöä. Vaalea tyttö sai nimekseen Valkosuklaa ja sen kotiin jääneestä mustasta siskosta tuli Raita.

Salmiakki  21.5.2010. - 23.7.2011.

Salmis oli aivan ihana, herttainen ja sympaattinen pallero. Hirmuisen seurallinen ja kaikin puolin hurmaava. Ei purrut koskaan, mitä nyt joskus näykki ruokaa etsiessään.








Ruuti 21.5.2010. - 18.12.2013.

Ruuti oli ehkä hieman ujompi kuin Salmis, mutta aivan yhtä pyöreä ja suloinen.








Raita 21.5.2010. - 11.9.2012.

Raita oli maailman kiltein gerbiili. Se ei ikinä edes näykkinyt. Hieman ujo, ja selvästi kiintynyt Valkikseen.

Valkosuklaa 21.5.2010. - 18.12.2013.

Valkosuklaa muistutti poikasista eniten isäänsä Töpöä. Valkis oli hieman temperamenttinen, ja kurmootti moneen kertaan siskoaan ja äitiään.



Kaikki meni loistavasti vähän päälle vuoden, mutta 2011 kesällä kaikki pojat pääsivät maalla karkuun ja saivat luultavasti myyräkuumeen. Salmiakki jouduttiin hätälopettamaan, kun ymmärsimme ettei se enää selviytyisi. Töpö kaivautui itse syvälle puruihin ja nukahti ikiuneen. Ruuti vietti hiljaiseloa vähän aikaa mutta alkoi sitten piristyä ja jäi henkiin.

Raita sanoo: "Hei hei.."

Tytöistä ensimmäisenä lähti Raita, vajaan kahden ja puolen vuoden iässä. Raita lopetettiin eläinlääkärillä, sillä siltä petti maksa tai munuaiset. Latte alkoi hiipua tämän vuoden huhtikuun alussa, ja 15. päivä se kuoli vanhuuteen.

Latte
5.12.2009. - 15.4.2013.

Nyt sitten lähtivät nämä viimeisetkin. Mietin aamulla koulussa, miltä tuntuu, kun vain nukahtaa ja lakkaa olemasta. Bussimatka klinikalle oli aurinkoinen, ja mietin, että kyllä on näiden viimeinen päivä kaunis. Laskin koko ajan kasvattieni mahdollisia elinminuutteja. Vein Ruudin ja Valkosuklaan piikille. Eläinlääkäri meinasi viedä ne takahuoneeseen lopetettaviksi, mutta halusin olla paikalla. Oli raskasta katsoa niiden viimeisiä hoiperteluja, ja kun ne sitten nyypähtivät omiin nurkkiinsa, sydämeni lepatti ja katsoin silmät kosteina niiden viimeisiä hengenvetoja. Lääkäri tuli kuuntelemaan sydänääniä, ja Ruuti oli jo poissa. Hetken kuluttua Valkosuklaankin sydän oli pysähtynyt. Kipu oli poissa.
       Olin miettinyt tätä päätöstä jo vähän aikaa, sillä Valkosuklaalla todettiin purentavika ja kun löysimme Ruudilta kasvaimia, se oli viimeinen niitti. En halua pitää eläimiä, joihin sattuu tai eivät muuten voi viettää täyttä elämää. Ruuti ja Valkis saivat elää hyvän ja tapahtumarikkaan elämän. Harmi ettei gerbiilejä ole suunniteltu elämään näinkään pitkään, niin loppuvaiheessa kasvaimet ja muut ongelmat ovat harmillisen yleisiä.

Gerbiilikokemus on ollut minulle pisin suhde omaan eläimeen. Ennen gerbiilejä minulla oli ollut vain Nupukka - kani, joka ehti olla meillä vain puolitoista vuotta. Tuntuu oudolta ilman näitä suurenmoisia tupsuhäntiä, sillä jakoivathan ne huoneen kanssani melkein neljä vuotta. Oli ihana seurata omaa gerbiilipesuetta kehdosta hautaan. Kyllähän tässä itku tulee ja ikävä.